Mariannemarenki suklaapiirakka

Ohje on Armin leivontanurkkaus-blogista ja sinne se oli tiensä löytänyt Marielta.

Jotain taisi mennä pieleen valmistuksessa kun piirakka laski paiston jälkeen tosi paljon. En kuitenkaan usko että olisi ollut raaka kun ensimmäinen paisto oli viitisentoista minuuttia ja marengin jälkeen kauan ylikin (lisäsin varmaan viis kertaa aikaa pari minuuttia). Myös munien tuoreus saattoi vaikuttaa. (liian tuoreita, ei vaahtoutuneet hyvin) Maku oli kuitenkin hyvä, suklainen. Hymy

Ohje on kopioitu suoraan, mitään en tainnut tällä kertaa muuttaa.... Silmänisku

Ainekset n 26 cm vuokaan:
100g tummaa suklaata
75g margariinia tai voita
2 munaa
2 dl sokeria
1 3/4 vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 appelsiinin raastettu kuori
Marenkiin:
2 munanvalkuaista
1 dl sokeria
1 dl mariannerouhetta

Pilko suklaa paloiksi ja sulata suklaa rasvan kanssa sulaksi mikrossa (n 400w) tai vesihauteessa. Sekoita välillä sulatuksen aikana.Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita jauhoihin leivinjauhe. Lisää munavaahtoon sula suklaa ja jauhoja vuorotellen. Mausta appelsiinin kuoriraasteella. Sekoita varovasti tasaiseksi. Vuoraa piirakkavuoka leivinpaperilla ja kaada taikina tasaiseksi vuokaan.

Paista 200 asteisessa uunissa keskitasolla noin 15-20 minuuttia, kunnes piirakan pinta alkaa tummua, huom, varo polttamasta piirakkaa, vahdi piirakkaa viimeiset 5 minuuttia paistosta, (pinta palaa mustaksi nopeasti)!

Vatkaa marenkivaahto piirakan ollessa uunissa. Erottele huoneenlämpöisistä munista keltuainen ja valkuainen. Lisää valkuaisten joukkoon n 1/2 dl sokeria ja ala vatkata vaahdoksi. Kun vaahto alkaa selvästi kiinteytyä lisää loput sokerista, pikkuhiljaa kokoajan vatkaten. Vatkaa vaahtoa kunnes se on niin kovaa että tunnet sen vatkaimessa selvästi (noin reilu 5 minuuttia). Vaahdon tulee pysyä kulhossa vaikka ravistaisit kulhoa ylösalaisin. Kun vaahto on kovaa, lisää mariannerouhe pienissä erissä vaahtoon, sekoita nopeasti ja varovaisesti.

Pienennä uunin lämpö 175 asteeseen ja nosta piirakka uunista. Pursota tai nostele lusikalla marenkivaahto piirakan päälle. Jatka piirakan paistamista 175 asteisessa uunissa, noin 10 minuuttia tai kunnes marenki saa kauniin vaaleanruskean sävyn. Jäähdytä piirakka hyvin ja koristele esim suklaarullilla, rouheella tai suklaakuvioilla sekä mintunlehdillä. Tarjoa kahvin ja/tai vaniljajäätelön kanssa.