1244448557_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Yllätysvieraan pikapullat

Ohjeen löysin kirjasta Kaarinan parhaat leivonnaiset, kirj. Kaarina Roininen

Ohjeen tein vanhan kermaviilin pois käyttämiseksi (sillä valitsin juuri tämän).

Pullani olivat varmaan vähän pienempiä kun kirjan 16-18kpl sijaan sain 24 kpl.

Myös maku oli hyvä, yllättävän pullamainen. Rakenne oli vielä lämpimänä aika mureneva.

100g rasvaa
1 ½ dl sokeria
2tl kardemummaa (laitoin vain 1,5tl kun käyttämäni mitta on niin iso ja tilalle puolet siitä puolesta kanelia. ja sopivasti oli.)
1 muna
2dl kermaviiliä tai ranskankermaa
4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
Pinnalle:
rae- tai väriraesokeria

1.    Vatkaa pehmeä rasva, sokeri ja kardemumma kevyesti vaahdoksi.
2.    Lisää muna vatkaten.
3.    Lisää kermaviili ja kuivat aineet. Sekoita taikinaa mahdollisimman vähän.
4.    Ota taikinasta kahden lusikan avulla nokareita pellille leivinpaperin päälle. Jätä ympärille tilaa, sillä leivonnaiset leviävät jonkin verran paistamisen aikana.
5.    Ripottele leivonnaisten pinnalle raesokeria.
6.    Paista pikapullia 225 asteessa uunin keskiritilätasolla 10-15min.
(Itselläni paistoajaksi riitti tässä 225 asteessa n. 8 min mutta kun lämpöä hieman laski (n.180asteeseen) niin aikaa meni se 10min ja pullat ehtivät ottaa paremman värin.)