Jäätee


Ohjeen löysin Perunamaa-blogista.

Tee oli tosi hyvää, oikeastaan niin kuin kaupan jäätee, mutta vielä parempaa. Hyvä janojuoma kesällä, eli uudestaan täytyy tehdä!


2 l vettä
6 teepussia sitä perusteetä (käytin 4 sitruunaa ja 2 metsämarjaa)
2 dl sokeria
2 sitruunaa
mansikoita (ei ollut)
(jäitä)

Laita vesi kiehumaan. Kun vesi on kiehahtanut, nosta kattila pois levyltä ja laita teepussit kattilaan ja anna hautua n. 5 minuuttia. Ota teepussit pois ja anna veden jäähtyä. Kun vesi on jäähtynyt, lisää joukkoon yhden sitruunan mehu ja toinen sitruuna siivutettuna. Anna maustua muutama tunti jääkaapissa. (minä annoin maustua yön yli) Lisää lopuksi paloitellut mansikat. Tarjoa jäätee todella kylmänä tai jääpalojen kera.

Kuvaa en valitettavasti osaa kääntää, eli jos joku osaa neuvoa niin apua ottaisin mielelläni vastaan.