Helppo valmistaa ja ainakin massana hyvää. Vaikein osa valmistuksessa on sen kolmen tunnin odottaminen.

Tosi pehmeä kakku mutta pysyi kasassa kuitenkin. (kahden ja puolen tunnin odotuksilla)

Maku oli yhtä pehmeä kuin rakemme, ihan samettinen. Itse tykkäsin rakenteesta tosi paljon mutta Jussi sanoi että ehkä vähän liivatetta. Herkkua oli kuitenkin, eli täytyy uudestaan tehdä taas.

Seuraavana päivänä oli jo kylmässä kiinteytynyt mukavan rakenteiseksi, eli ei mitään liivatteita tarvita :) Kakku senkun maustuu ja kiinteytyy vanhetessaan, vaikka ei se kyllä kauaa ehdi sitä tehdä :D

Laatukommentit on ensimmäisen kakun testaamisen yhteydestä. Sen jälkeen tätä herkkua on tehty jo useampaan kertaan, muutama kerroista oli ihanien polttareiden aikaan (ensin polttareiden suunnittelupäiväksi ja sitten kaksi kakkua polttareihin


Pohja

150 g Digestivekeksejä

75 g voita tai margariinia

1 rkl fariinisokeria

Täyte

200 g Fazer Valkoinen leivontasuklaata

250 g paksua maustamatonta jogurttia tai ranskankermaa

2 dl kuohukermaa

Koristeluun

Fazer Cocoa- kaakaojauhetta

mansikoita

 

Tee näin

Murenna keksit hienoksi jauhoksi. Sulata voi ja lisää fariinisokeri. Sekoita sekaan keksimurut. Painele seos leivinpaperilla vuoratun, halkaisijaltaan 24 cm irtoreunavuoan pohjalle. Puhdista mansikat ja leikkaa neljään osaan. Päällystä keksipohja mansikoilla. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita sekaan jogurtti. Vaahdota kerma ja kääntele se suklaa-jogurttiseokseen. Kaada seos mansikoille. Nosta kakku jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi tai yön yli. Ennen tarjoilua sirottele pinnalle kaakaojauhetta ja koristele lopuksi mansikoilla.

Tällä kakulla herkuteltiin polttareissa :P