Karpalovalkosuklaakakkua

Ohjeen löysin Nyytin herkkuja-blogista.Muuten tein kakun ohjeen mukaan, mutta karpalot laitoin kerroksittain täytteen kanssa (3 kerrosta täytettä, 2 karpaloita). Pinnalle en tehnyt kiilletta vaikka se alkuperäisessä ohjeessa olikin.

Kakun tein itsenäisyyspäivän herkuksi, mutta se on varmasti ihan yhtä ihanaa vaikka ystävänpäivän kahvipöydässä. Silmänisku

Kakusta tulee ihanan samettinen ja pehmeä. Nam! Valkosuklaan makeus ja karpaloiden kirpeys sopivat todella hyvin yhteen.

Pohja:
4 dl murskattuja piparkakkuja
3/4 dl voisulaa


Täyte:
100 g valkoista suklaata
2 dl vatkautuvaa kermaa
3 dl paksua turkkilaista jogurttia ( tai 250 g rahkaa,tein rahkasta)
½ dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
3 liivatelehteä
1 rkl kiehuvaa vettä

Vuoraa pitkulainen vuoka/irtopohjavuoka kelmulla. Murskaa piparit ja sekoita voisulan joukkoon.Painele vuoan pohjalle.Liota liivatteita noin 10 min. kylmässä vedessä. Sulata suklaa vesihauteessa tai varovaisesti mikrossa. Vaahdota kerma. Purista liivatteista liika vesi pois ja sulata tilkkaan kiehuvaa vettä.
Sekoita täyteainekset keskenään(itse sekotin liivateseoksen ensin rahkan joukkoon,ettei kermavaahto laske,kun sinne lisää kuumaa) ja kaada seos vuokaan. Anna hyytyä kylmässä pari tuntia tai yön yli.