Mummin siirappikakku

Ohjeen löysin Meidän joulu-blogista ja sinne sse on löytänyt tiensä Dansukkerilta.

Tästä kakusta en oikein osaa sanoa oliko se hyvää vai ei. Kun maistoin kakkua niin se oli hyvää ja siinä maistui hauskasti kahville, mutta poikakaverini sanoi seuraavana päivänä että jälkimakuna maistuu aika pistävä inkivääri (vaikka se maku olikin neilikkaaNauru). Eli kaikkien kannattaa itse kokeilla jos sopisi makuun. 

Tästä kakusta tulee kuitenkin tosi kaunis. Tavallisessa vuoassa en oli ikinä nähnyt näin nättiä ja "terävä" reunaa. Hymy

Suluissa tekemäni muutokset

Ainekset
3 kananmunaa
1 1/2 dl Siro hienosokeria
1 1/2 dl Tummaa siirappia (ei ollut kuin 1dl ja käytin fariinia sen puoli dl)
1 1/2 dl kuumaa, vahvaa kahvijuomaa
75 g margariinia tai voita sulatettuna
4 1/4 dl vehnäjauhoja
1 rkl jauhettua kanelia
1/2 tl jauhettua neilikkaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl rusinoita (korvasin kolmella suklaalla eli tummaa- maito- ja valkoista suklaata kaikkia yhtä paljon)

Pinnalle
Tomusokeria

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Voitele 2 litran rengasvuoka.
Vatkaa kananmunat, sokeri ja siirappi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kuuma kahvijuoma ja sulatettu rasva voimakkaasti vatkaten munavaahtoon. Sekoita kuivat aineet ja rusinat. Lisää seos tasaisesti sekoittaen vaahtoon. Kaada taikina vuokaan ja paista noin 45 minuuttia. Kokeile kakun kypsyys hammastikulla. Kumoa kakku hiukan jäähtyneenä. Siivilöi ohut kerros tomusokeria kakun päälle ennen tarjoilua. Kakun maku paranee muutaman päivän säilytyksessä.