Kasvis-piiras fetajuustolla:

Ohjeen löysin Rakkaudesta  ruokaan-blogista.

Tein tämän kaksinkertaisena uunipellille. Helppo valmistaa.

Piirakka meni isänpäivälahjaksi eli makua en osaa sanoa. Ja kuvakin siina tohinassa unohtui.

Suluissa kaksinkertaisen ohjeen määriä.

POHJA:
n.2 dl vehnäjauhoja
n.2 dl ruisjauhoja
1 dl öljyä
1 muna
ripsaus suolaa (ehkä suunnilleen 1tl yrttisuolaa (pussin jämät kaadoin) )
vettä

Sekoitin ainekset ns.näppituntumalla pehmeäksi taikinaksi  ja painelin taikinan kevyesti öljytyn vuoan reunoille ja pohjalle.
Pohjaa päätin esipaistaa n. 10 minuuttia uunissa.

TÄYTE:
Pala kesälurpitsaa pilkottuna (5 cm vähän rannetta ohuempaa kesäkurpitsaa)
pala punaista paprikaa pilkottuna (kumpaakin paprikaa n. kolmasosa)
pala keltaista paprikaa pilkottuna
2 porkkanaa raastettuna (puolitoista tosi isoa porkkanaa)
punasipuli silputtuna (punasipulia ehkäpä kahden normaalikokoisen sipulin verran (oli 6 pienenpientä) )
fetajuustoa paloiteltuna (fetaa lidlin pikkupaketillinen (2dl kermapurkin kokoinen) )

Kuullota kasviksia hetken aikaa pannulla,tilkassa öljyä.Voit halutessasi maustaa kasviksia haluamillasi mausteilla.Kaada kasvikset piiraspohjalle ja ripottele päälle paloiteltu fetajuusto.

MUNA-MAITO:
1 dl rahkaa (laitoin koko purkillisen eli 250g)
2 -2 1/2 dl maitoa
2 munaa
minulla mausteina oli pikkuisen suolaa (ehkä 1mm), ripaus aromisuolaa, vähän (ehkä ½ tl) perunamaustetta ja valkosipulijauhetta ehkä 1 tl

Kaada munamaito kasvisten päälle.Paista piirasta 175 asteisessa uunissa ,kunnes munamaito on hyytynyt ja piiras saanut väriä.
(Minulla oli uunissa n.45 minuuttia (menin ajan lisäys laskuissa sekaisin, enemmänkin voi olla) J