Ihanan helppo ja nopea koko pellin pikkuleipä. Aineet vain sekoitetaan, paistetaan ja leikataan kypsänä paloiksi (kannattaa leikata kuumana niin saa siistimmät reunat paloihin).

Nää on hyviä ja sopivat mausteidensa takia kivasti jouluun, vaikka mikä estää näitä tekemästä muulloinkaan. :) Njam!

Ohjeen olen napannut jostain kirjasta, muistaakseni Kaarina Roinisen kirjoittamasta. Täytyy selailla kirjoja läpi ja lisätä tänne.

 

 

125g sulatettua rasvaa

½ dl siirappia

1 ½ dl sokeria

6 dl isoja kaurahiutaleita

½ dl vehnäjauhoja

1 tl soodaa tai leivinjauhetta

1 tl vanilijasokeria

½ tl kanelia

½ tl kardemummaa

½ tl inkivääriä

 

  1. Sekoita jäähtyneen rasvan joukkoon sokeri ja siirappi.
  2. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. (seos on tässä vaiheessa irrallista mutta leviää uunissa)
  3. Levitä seos uunipannulle (n.30x35cm)
  4. Paista 175°C n.12-15min.
  5. Anna jäähtyä vähän ja leikkaa palasiksi. Irroita palat vasta jäähtyneinä.

Tätä kokeilin myös pienellä suklaarouhelisällä eikä sekään tehnyt yhtään pahaa ohjeelle, päinvastoin.